Penisrengas – mitä ottaa huomioon ennen hankintaa?
Penisrengas, josta voi käyttää myös nimitystä erektiorengas, on nimensä mukaisesti rengas tai sen tapainen, joka laitetaan peniksen ympäri. Kun rengas laitetaan erektiossa tai vähintään puolittain erektiossa olevan peniksen juureen, sen sopivalta tuntuva puristus estää veren virtaamista takaisin eli poispäin erektiossa olevasta peniksestä.
- Penisrenkaan ansiosta erektio voi siis pysyä sekä vahvempana kauemmin. Erityisesti jos herkkä siemensyöksy häiritsee, niin silloin apukeinoja voi hakea tästä pienestä ja kätevästä seksilelusta.
- Mukavana lisänä penisrengas voi muuttaa myös peniksen ulkonäköä, sillä puristuksen ansiosta peniksen suonet tulevat paremmin esiin erektiossa ja penis näyttää hieman suuremmalta.
- Penisrenkaan nystyrät ja vibraattori antavat myös lisänautintoa kumppanille. Molemmat ominaisuudet voivat hieroa ja stimuloida esimerkiksi klitorista, jolloin penisrenkaasta saa hyötyä useampi kuin yksin henkilö.
- Rengasta voi käyttää myös masturbaation lisänä, sillä se voi tehdä omasta yksityishetkestä nautinnollisemman ja pitkäkestoisemman. Orgasmikin tuntuu intensiivisemmältä ja voimakkaammalta renkaan erektiota pidentävän vaikutuksen ansiosta.
- Jos kondomin paikallaan pysymisen jostain syystä jännittää, voi penisrenkaan pujottaa kondomilla peitetyn peniksen juureen. Se siis pitää kondomin paremmin paikallaan.
Oikean kokoinen penisrengas tuntuu napakalta, muttei kuitenkaan purista liian kovaa.
Näin valitset sopivan penisrenkaan
Valikoimastamme löytyy monenlaisia penisrenkaita – on vibraattoria, paksumpaa, tuplaa ja anustapilla maustettua. Kun valitset ensimmäistä penisrengasta, voi olla hyvä valita säädettävä malli. Pystyt siten arvioimaan muiden renkaiden kohdalla, mikä koko olisi itselle sopiva. Säädettävällä mallilla voi myös testata, tykkääkö kovemmasta puristuksesta.
Tarjolla on perinteisempien penisrenkaiden lisäksi myös esimerkiksi peniksen ympärille pujotettava helminauha, joka voi yhdynnässä tuottaa nautintoa molemmille.
Renkaiden sukulaisia ovat erilaiset nystyräiset penissukat, jotka lisäävät nautintoa naiselle hieroessaan emättimen seinämiä.
Joissakin renkaissa on vibraattori, josta on iloa myös naiselle, sillä moottori on usein sijoitettu siten, että se hieroo yhdynnässä peniksen lisäksi myös naisen erogeenisia alueita, kuten klitorista. Vibraattorilla varustettu rengas kutittelee myös penistä ja voi tuottaa myös miehelle miellyttäviä tuntemuksia. Kääntelemällä vibraattorilla varustettua rengasta nautintoa voi saada myös anuksen alueelle.
Myös materiaaliin kannattaa kiinnittää huomiota. Renkaita valmistetaan esimerkiksi silikonista, kumista ja nahasta. Suosittu ja ihoystävällinen silikoni sopii monelle käyttäjälle. Se on lisäksi joustava ja helppo pitää puhtaana. Täysin silikoninen tuote sopii myös kumiallergiaa potevalle.
Metallinen penisrengas vaatii käyttäjältään ehkä enemmän kokemusta. Metalli materiaalina ei jousta, joten koon kanssa kannattaa olla huolellinen.
Joissakin penisrenkaissa voi olla kaksi rengasta, joista toinen on tarkoitettu kivesten ympärille. Jotkut penisrenkaat on varustettu anaalitapilla, jolloin voi saada yhtäaikaisesti vahvemman erektion ja peräaukon alueen stimuloinnin. Molempien bonusominaisuuden ansiosta nautinto voi tuntua intensiivisemmältä oli penisrengas sitten mukana joko yhteisessä seksissä tai sooloseksissä. Jotkut renkaat myydään useamman kappaleen setteinä. Voi valita, haluaako käyttää useampaa rengasta yhtä aikaa.
Yleensä oikean kokoinen penisrengas tuntuu napakalta, muttei kuitenkaan purista liian kovaa. Kipu ei kuulu penisrenkaan normaaliin käyttöön. Oma suosikki löytyy vain testaamalla. Valintaa tehdessä, mieti myös hankitko rengasta sooloiluun vai yhteiseen seksiin?
Käytä penisrengasta turvallisesti!
Penisrengasta suositellaan käytettäväksi maksimissaan 30 minuuttia kerrallaan. Poista rengas välittömästi, mikäli penis menee tunnottomaksi tai sen väri muuttuu epänormaalin vaaleaksi tai sinertäväksi. Renkaan kanssa kannattaa käyttää liukuvoidetta, jotta se ei aiheuta hiertymiä peniksen herkkään ihoon. Rengasta poistaessa tulee olla varovainen, koska rengas on voinut kiertyä käytössä ja takertua esimerkiksi alapään karvoitukseen. Muista pestä rengas aina käytön jälkeen, jotta se pysyy hygieenisenä.
Ihastuttavien penisrenkaiden huikean valikoiman löydät täältä – pariskunnan ensimmäiseksi seksileluksi tai miehelle hauskanpitoon!